Carl Larssonin puutarhassa

Kävin Ateneumin taidemuseon Carl Larsson taidenäyttelyssä inspiroitumassa kesäisistä ja värikkäistä maalauksista. Carl Larsson oli ruotsalainen taiteilija, joka tunnetaan parhaiten akvarelleistaan, joissa hän kuvaa usein idyllistä koti- ja perhe-elämää. Taidenäyttelyssä ilmenee selkeästi, että Carl ja hänen vaimonsa Karin olivat myös todellisia puutarhaihmisiä, sillä maalausten aiheet liittyvät usein heidän omaan kotipuutarhansa, luontoon ja kesään.

Aamiainen suuren koivun alla. Carl Larsson 1896

Carl Larssonin teoksissa usein esiintyvä koti sijaitsee Ruotsissa lähellä Falunia Sundbornissa. Larssonien entinen koti toimii nykyään museona, jossa itsekin vierailin kesällä 2008. Paikan päällä heidän kodissaan voi itse nähdä monet tilat, kuvakulmat ja maisemat joita Carl Larsson on kuvannut töissään. Larssonit olivat selkeästi hyvin kekseliäs ja kokeileva pariskunta, esim. värien käytössä, mikä ilmenee kaikissa heidän käsitöissään, maalauksissaan ja ennen kaikkea kodissaan. Voisin uskoa, että Carl ja Karin ovat taiteensa kautta vaikuttaneet paljon myös Ruotsin, ellei koko pohjoismaiden puutarhakulttuuriin maanläheisellä ja värikkäällä elämäntyylillään. Larssonien kodissa käytettiin paljon viherkasveja, heidän tyyliään jäljitellen moderni kasvien ja värien käyttö voisikin tänä päivänä näyttää vaikka tältä (kuva alla).

Sininen toimii hyvänä taustavärinä ja punainen raikkaana kontrastina vihreille kasveille. Kuvan kasvit ovat pieniä kultapalmun (Chrysalidocarpus lutescens) taimia, kasvit ja ruukut Plantagenilta. Ateneumin Carl Larsson taidenäyttelystä voit lukea täältä: http://www.ateneum.fi/?showInfo=14384, linkkisivun alapalkissa voit myös selailla kuvia hänen taideteoksistaan.

Aurinkoiset kevätpäivät ja Carl Larssonin piristävä taidenäyttely antoivat lupauksen jo pian alkavasta kesästä, joten sitä odotellessa!

T:Henri

Avainsanat: , ,

Kategoriat: Puutarhataide

Tilaa

Subscribe to our RSS feed and social profiles to receive updates.

Trackbacks/Pingbacks

  1. Hvitträsk | H.A.N Gardens - 30/08/2012

    […] Alueella on useampia eri rakennuskokonaisuuksia. Rakennukset ovat linnamaisen jykeviä ja niistä löytyy paljon erilaisia upeita yksityiskohtia ja värejä. Hvitträskistä tuleekin hieman mieleen Carl Larssonin kotipaikka Sundbornissa Ruotsissa, josta kerroin aikaisemmassa postauksessa täällä. […]

Kommentoi tai kysy mielellään lisää! Kommentointi onnistuu täysin nimettömänä/rekisteröitymättä, kun jätät kommentointikentän kysymät: "sähköposti-/nimi- ja kotisivukentät" tyhjäksi.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: